perjantai 28. kesäkuuta 2013

Askarrellut taulukuvat

Tässä yksi päivä innostuin taas askartelemaan. Kokosin yhteen kaikenlaista kasautunutta materiaalia ja sommittelin niistä sitten itseäni miellyttävät kokonaisuudet. Työ oli helppo ja nopea. Liimasin A4-arkille muun muassa kalenterin sivuja, pitsiä, skräppäyspapereita sekä vahakangasta.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Moderni vs. maalaisromanttinen

Asunnossani vallitsee sellainen tyylimeri, että oikein naurattaa välillä! Olen varmaan ainut ihminen tässä maailmassa, jonka mielestä epäsymmetrisyys on rikkautta. Vilkaiskaapa makuuhuonettani:

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pringles-purkki

Pringles-purkista saa minuutin työllä kätevän säilytysavun pikkutavaralle  tai vaikka lahjarasian! Purkin voi maalata tai päällystää esimerkiksi kuvioidulla/värillisellä kontaktimuovilla. Itse kiepautin purkin ympärille palan vanhaa tapettia.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kirjanmerkki

Toisinaan yksinkertainen on parempaa - kuten tällä kertaa. Sain Teivo ABC:n Kirjapörssistä kaupanpäälliseksi kirjanmerkin. Tykästyin kovasti merkin kuvitukseen, vanhaan kirjahyllyyn. Toinen puoli kirjanmerkistä olikin sitten painettu täyteen mainoksia, joten ajattelin yksinkertaisesti askarrella kääntöpuolen piiloon Sinellistä ostamallani pahvilla.


Jotta paketti pysyisi kasassa ja hyvässä kunnossa, päällystin merkin vielä kontaktimuovilla. Yksinkertaista, helppoa ja tyylikästä! Alla vielä valmiin työn molemmat puolet:


Julkaisin aikaisemmin ohjeen kirjan sivun kulmaan kiinnitettävän kirjanmerkin askartelemiseksi. Siitä lisää täällä.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Amppelin tuunaus

Päätin maalata vanhan amppelini hopealla akryylimaalilla. Kaiken kaikkiaan tarvittiin kolme maalikerrosta peittämään muovi kunnolla. Maalasin ruukun parvekkeella, jonka lähietäisyydellä on jalkapallokenttä. Pelaajat seurasivat huvittuneena taiteiluani, sillä maalasin välillä ruukun pohjaa ylösalaisin seisten ja kaikki raajat sojottaen, jotta tasapaino säilyisi. Täytyy kyllä sanoa, että parvekkeella puuhailu on aivan mahtava tapa nauttia kesästä.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Teksti-maalaus

Maalasin tänään taulun. Yksisävyisellä, harmaalla taustalla lukee Home is where the story begins.


Maalaamista varten ei välttämättä tarvitse ostaa uutta canvas-pohjaa. Tämäkään kangas ei ollut tyhjä ostaessani sen, vaan maalasin tekstin vanhan valokuvaamossa teetetyn kuvan päälle. Itse tykkään kovasti lopputuloksesta, sillä olen pitkään haikaillut sellaista kylttiä, jossa lukisi juuri tuolla tavalla.

Paperikirppu

Tässä ohjeet perinteisen paperikirpun tekoon. Tämä "peli" on jo vuosikaudet ollut erityisesti lasten suosiossa.

Tarvitset A4-paperiarkin, sakset sekä kynän/kyniä. Taita paperi oikeanpuoleisen kuvan osoittamalla tavalla, jotta saat (vasta avattuna) neliön aikaiseksi. Leikkaa ylimääräinen osa pois.


Taittele muodostuneeseen neliöön apuviivat kulmista kulmiin. Seuraavaksi taita jokainen kulma vuorollaan kohti neliön keskustaa. Olen huomannut, että työstä tulee siistimpi, jos taitosten väliin jättää millin raon.


Käännä työ ympäri. Toista edellinen kohta myös tällä puolella eli taita kulmat kohti neliön keskustaa. Taita neliö suorakulmioksi oikeanpuoleisen kuvan osoittamalla tavalla. Avaa suorakulmio takaisin neliöksi ja taita vielä toiseenkin suuntaan suorakulmioksi. Työ jätetään kuitenkin neliön muotoon. Suorakulmio-taittelun tarkoitus on ainoastaan vetreyttää paperia, jotta seuraava vaihe olisi helpompi tehdä.


Käännä työ taas ympäri. Työn tällä puolella on neljä "taskua". Avaamalla kyseiset "taskut" ja varmistamalla, että työn toinen puoli taittuu sisäänpäin, kirpun pitäisi olla valmis.


Itselläni on aina ollut tapana leikata sisäpuolen "lehdet" irti toisistaan, jolloin voi avata vain yhden "lehden" kerrallaan. Tätä ei kuitenkaan ole pakko tehdä. "Lehtien" näkyvälle puolelle voi piirtää kuvioita (kuten mallikuvassa), numeroita tai värikoodeja. "Lehtien" sisäpuolelle puolestaan kirjoitetaan ennustuksia, vastauksia tai käskyjä.


Tässä vielä karkeat säännöt leikkiin, mikäli paperikirppu ei ole tuttu:

  • pelaajia tarvitaan kaksi
  • kirpun haltija tiedustelee pelaajalta, millä numerolla pelataan
  • kirppua availlaan pelaajan valitseman numeron verran niin, että näkyvät symbolit vaihtelevat jokaisella avauskerralla
  • seuraavaksi pelaaja valitsee mieleisensä symbolin
  • kirpun haltija avaa nimetyn symbolin ja esittelee "lehden" alta paljastuvan tekstin