lauantai 30. marraskuuta 2013

Virkkaa pieni tähti

Pieniä virkattuja tähtiä voi käyttää koristeena sellaisenaan (jolloin ne toki kannattaa kovettaa esimerkiksi Erikeeperillä), mutta niistä saa myös kauniita koristeita kuuseen, kortteihin tai vaikka asetelmiin. Tässä yksi esimerkki:

Koristeena lahjapaketissa

Ohje alla:

torstai 21. marraskuuta 2013

Virkkaa tähti

Joulun odotus inspiroi askartelemaan kaikenlaista pientä. Tänä iltana virkkaillaan tähtiä!


lauantai 16. marraskuuta 2013

Kapiokirstu

Maalasin käsiini eksyneen kapiokirstun uuteen uskoon. (Kaksi kerrosta Helmi Pohjamaalilla [valkoinen], kolme kerrosta Helmi Kalustemaalilla [valkoinen, puolihimmeä] sekä koristekuviot ja -numerot Helmi Kalustemaalilla [graniitti, kiiltävä].) Vanhat maalit lähtivät helposti käsin hiomalla.



Mikä on kapiokirstu?

Ennen vanhaan perheen isällä oli tapana rakentaa tyttärensä kolmivuotissyntymäpäivän kunniaksi arkku, johon merkittiin tyttären syntymävuosi. Kirstu annettiin tyttärelle, jotta tämä voisi säilyttää siinä itse tekemiään vuodevaatteita, pyyheliinoja sekä muita kodin tekstiilejä  kapioita. Kun tyttö sitten aikanaan menisi naimisiin, kapiokirstu sisältöineen annettaisiin tuoreelle parille myötäjäislahjaksi. Kyseiset arkut olivat huolella kasattuja aarteita.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Sovellettu paju-malli

Supersuosittu virkkausmalli Willow 'Paju' (Jan Eaton, 200 crochet blocks for blankets, throws and afghans) on kaunis, mutta jälleen kerran mielestäni turhan ilmava. Niinpä sovelsin mallista kokonaan oman versioni ja virkkasin nuken peiton.

Lanka: Carolina [Marks & Kattens] 100% akryyli, suositeltu koukku nro 4
Koukku: nro 3,5


Aloitus:
7 ketjusilmukkaa (kjs)
Sulje renkaaksi piilosilmukalla (ps)

1. krs:
16 pylvästä (p) renkaaseen [HUOM! Korvaa ensimmäinen p kolmella kjs:lla.]
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

2. krs:
Virkkaa jokaiseen silmukkaan 1 p + 1 kjs [Korvaa ensimmäinen p kolmella kjs:lla.]
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

3. krs:
Virkkaa vielä 1 ps edetäksesi työssä
Jokaisen edellisen kerroksen ketjusilmukan kohdalle virkataan 3 p [Korvaa ensimmäinen p kolmella kjs:lla.]
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

4. krs:
Toista alla mainitut kohdat 4 kertaa:

*2 kjs, hyppää kahden seuraavan silmukan ylitse ja virkkaa 1 kiinteä silmukka (ks) kolmanteen silmukkaan*
Toista kohdat tähdestä tähteen (*-*) vielä 2 kertaa
5 kjs, hyppää kahden seur. silmukan ylitse ja virkkaa 1 ks kolmanteen silmukkaan

[HUOM! Kerroksen lopussa korvaa viimeinen ks piilosilmukalla ja sulje kerros.]

5 krs:
Virkkaa vielä 1 ps edetäksesi työssä
Virkkaa 1 kjs + 1 ks siihen lenkkiin, jossa nyt olet
Seuraavaan lenkkiin 5 p
Seur. lenkkiin 1 ks
Seur. lenkkiin 5 p + 2 kjs + 5 p

Toista alla mainitut kohdat 3 kertaa:

Seuraavaan lenkkiin 1 ks
Seur. lenkkiin 5 p
Seur. lenkkiin 1 ks
Seur. lenkkiin 5 p + 2 kjs + 5 p

Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kiinteään silmukkaan


Tässä vaiheessa työn voi päätellä. Vaihda lanka ja aloita virkkaamaan uloimpia kerroksia. [HUOM! Seuraavassa mallikuvassa pylvään symboli vaihtuu, sillä viimeisiin kerroksiin virkataan myös puolipylväitä.]

Voit aloittaa virkkaamisen itse valitsemastasi kohdasta, sillä jokaisesta sivusta tulee identtinen. Piirtämäni kuva näyttää, miten kaksi viimeistä kerrosta tulee virkata. (Ks. kuvan kaksi ulointa kerrosta)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Keep Calm

Jokaisessa kodissa tulisi olla hätänumero sekä osoite selkeästi esillä, sillä sokin iskiessä ihminen unohtaa helposti jopa kotitiensä nimen. Uusi asunto kaipasi uutta kylttiä, joten tällaista syntyi tällä kertaa: (osoite on yliviivattu)

lauantai 9. marraskuuta 2013

Roskakorin uusi ilme

Kodin toimivuuden ratkaisevat usein yllättävät elementit. Suurin osa ihmisistä ymmärtää panostaa esimerkiksi siivousvälineisiin sekä säilytysmahdollisuuksiin. Itse olen huomannut, että epäkäytännöllinen roskakori turmelee koko huoneen käytännöllisyyden. Minulla on kaikenlaisia roskiksia  yksi jokaisessa huoneessa. Vanhin jäteastiani on alusta asti ollut juuri oikean painoinen, muotoinen ja sopivan kestävä. En kuitenkaan sisusta enää tummansinisellä (kuten teinivuosina), joten muutos oli taas kerran paikallaan! Spraymaalasin roskakorin mustaksi.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Torkkupeitto omasta ruutumallista

Loin oman virkkausmallini, sillä minusta perinteinen isoäidinneliö ei ole ihanteellisin mahdollinen kuvio peittoon. Isoäidinneliö on täynnä rakoja, joten sormet lipsahtavat helposti ruutujen reikien lävitse. Luomani mallin alku on samanlainen kuin isoäidinneliössä, mutta sen jälkimmäiset kerrokset koostuvat pelkistä pylväistä.

Langat: 7 veljestä (valkoinen, 4 eri harmaata sekä musta)
Koukku: 3,5 mm

Saadakseni peitolle lisää kokoa virkkasin pylväskerroksista peitolle reunan. Jäljelle jääneestä harmaasta virkkasin vielä pieniä isoäidinneliöitä reunakoristeeksi.



Alla piirros virkkausmallista.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Virkattu tonttu

Virkatun tontun ohje on kokonaan omaa käsialaani. Kirjoitin silmukkamääriä ylös samalla, kun etenin työssä näppituntumalla. Kelpo tonttu syntyi kuin syntyikin!


Lanka 7 veljestä (lukuun ottamatta partaa), koukku 3,5 mm.

POHJAYMPYRÄ KIINTEILLÄ SILMUKOILLA
Aloitus: 5 kjs, sulje renkaaksi piilosilmukalla.
1. krs: 1 kjs + 7 kiinteää silmukkaa renkaaseen. Sulje kerros ps:lla.
2. krs: 1 kjs + 1 ks samaan silmukkaan. Jokaiseen tulevaan silmukkaan 2 ks. Sulje kerros ps:lla.
3. krs: 1 kjs + 1 ks samaan silmukkaan. Joka toiseen silmukkaan 1 ks, joka toiseen 2 ks. Sulje kerros ps:lla.
4. krs: 1 kjs + 1 ks samaan silmukkaan. Kahteen seuraavaan silmukkaan 1 ks. Joka kolmanteen silmukkaan 2 ks. Sulje kerros ps:lla.
5. krs: 1 kjs + 1 ks samaan silmukkaan. Kolmeen seuraavaan silmukkaan 1 ks. Joka neljänteen silmukkaan 2 ks. Sulje kerros ps:lla.
6. krs: 1 kjs + 1 ks samaan silmukkaan. Neljään seur. silmukkaan 1 ks. Joka viidenteen silmukkaan 2 ks. Sulje kerros ps:lla.
7. krs: 1 kjs + 1 ks samaan silmukkaan. Viiteen seur. silmukkaan 1 ks. Joka kuudenteen silmukkaan 2 ks. Sulje kerros ps:lla.
Älä päättele pohjaympyrää, vaan siirry suoraan virkkaamaan kehoa (ellet tahdo vaihtaa lankaa).

KEHO KIINTEILLÄ SILMUKOILLA
1. krs: virkkaa jokaiseen pohjaympyrän silmukkaan 1 ks. (Muista korvata ensimmäinen ks yhdellä kjs:lla.) Sulje kerros ps:lla.
2. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. (Muista korvata ensimmäinen ks yhdellä kjs:lla. Sama sääntö pätee jokaiseen kerrokseen, mutta sitä ei enää toisteta.) Sulje kerros ps:lla.
3. krs: samalla tavalla kuin edellinen kerros.
4. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Hyppää joka neljännentoista silmukan ylitse. Sulje kerros ps:lla.
5. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Hyppää joka kolmannentoista silmukan ylitse. Sulje kerros ps:lla.
6. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla.
7. krs: samalla tavalla kuin edellinen kerros.
8. krs: samalla tavalla kuin edellinen kerros.
9. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Hyppää joka kahdennentoista silmukan ylitse. Sulje kerros ps:lla.
10. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla.
11. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Hyppää joka yhdennentoista silmukan ylitse. Sulje kerros ps:lla.
12. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla.
13. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Hyppää joka kymmenennen silmukan ylitse. Sulje kerros ps:lla.
14. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla.
15. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Hyppää joka yhdeksännen silmukan ylitse. Sulje kerros ps:lla.
16. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla.
17. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Hyppää joka kahdeksannen silmukan ylitse. Sulje kerros ps:lla.
18. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla.
19. krs: virkkaa joka toiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla. (Täyte kannattaa lisätä tässä vaiheessa.)
20. krs: joka toiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla. Päättele työ. Jäljelle jäävän aukon voi kuroa umpeen päättelylangalla.

Partaan ei ole erillisiä ohjeita. Halutessaan "haivenet" voi kiinnittää vaikka suoraan tontun kehoon. Itse virkkasin ketjusilmukkajonon, jonka jokaiseen silmukkaan solmin pätkän valkoista lankaa. Ompelin partaa kolme kerrosta, jotta siitä tuli mukavan paksu. (Vinkki: tässä vaiheessa parran kannattaa olla mieluummin liian pitkä kuin liian lyhyt - sitä voi leikellä myöhemmin!)




LAKKI
Aloitus: 5 kjs, sulje renkaaksi piilosilmukalla.
1. krs: 3 kjs + 11 pylvästä renkaaseen. Sulje kerros ps:lla.
2. krs: jokaiseen silmukkaan 2 p. (Kerroksen ensimmäinen pylväs korvataan aina kolmella ketjusilmukalla.) Sulje kerros ps:lla.
3. krs: joka toiseen silmukkaan pylväs, joka toisen silmukan yli hypätään. Sulje kerros ps:lla.
4. krs: jokaiseen silmukkaan 1 p. Sulje kerros ps:lla.
5. krs: jokaiseen silmukkaan 2 p. Sulje kerros ps:lla.
6. krs: joka toiseen silmukkaan 2 p, joka toiseen 1 p. Sulje kerros ps:lla.
7. krs: samalla tavalla kuin edellinen kerros.
8. krs: jokaiseen silmukkaan 1 p. Sulje kerros ps:lla.
9. krs: samalla tavalla kuin edellinen kerros.
10. krs: samalla tavalla kuin edellinen kerros.
Viimeistele lakki virkkaamalla siihen simpukkareunus. Päättele.

SIMPUKKAREUNUS
Virkkaa 1 kjs + 1 ks samaan silmukkaan.
Hyppää yhden silmukan ylitse.
Virkkaa seuraavaan silmukkaan 5 pylvästä.
Hyppää yhden silmukan ylitse.
Virkkaa seuraavaan silmukkaan 1 ks.
Hyppää yhden silmukan ylitse.
Virkkaa seuraavaan silmukkaan taas 5 pylvästä.
Jatka samaan tapaan ja sulje reunus lopulta piilosilmukalla reunuksen alun ketjusilmukkaan.

Kiinnitä lakki tonttuun päättelylangan avulla niin, että parran yläosa jää lakin alle.


NENÄ
Aloitus: 5 kjs, sulje renkaaksi ps:lla.
1. krs: 1 kjs + 7 ks renkaaseen. Sulje kerros ps:lla kerroksen alun ketjusilmukkaan.
2. krs: 2 ks jokaiseen silmukkaan. (Korvaa aina ensimmäinen kiinteä silmukka yhdellä ketjusilmukalla.) Sulje kerros ps:lla.
3. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks. Sulje kerros ps:lla.
4. krs: samalla tavalla kuin edellinen kerros.
5. krs: samalla tavalla kuin edellinen kerros.
6. krs: joka toiseen silmukkaan 1 ks, hyppää joka toisen ylitse. Sulje kerros ps:lla. Täytä nenä.
7. krs: joka toiseen silmukkaan 1 ks, hyppää joka toisen ylitse. Päättele ja kiinnitä tonttuun.


Somista tonttua haluamallasi tavalla. Lisää esimerkiksi jalat tai silmät. Itse kiinnitin hattuun silkkinauhan palasen.