maanantai 11. elokuuta 2014

Neulottu Teivo

TampereYlöjärvi-alueella on käynnissä hyväntekeväisyysprojekti käsitöistä innostuneille!
(Projektiin voi osallistua myös toisilta paikkakunnilta käsin.)

Syyskuussa 2014 Teivon ABC koristellaan neulegraffiteilla. Pirkanmaan Osuuskaupan järjestämän tempauksen yhteydessä on tarkoitus kerätä neulottuja pipoja TAYSin keskosvauvoille. Novita on mukana keräyksessä julkaisemalla pipon neulontaohjeen sekä lahjoittamalla uutta lankaa jokaista valmistunutta pipoa kohden.

Neulegraffitteja voi valmistaa myös virkaten. Töiden muoto ja koko on vapaa. Lankojen materiaalilla ei ole väliä, joten tässä on oiva tilaisuus päästä eroon kaapin perällä lymyävistä jämälangoista. Kampanjan järjestäjät kannustavat käyttämään runsaasti kirkkaita värejä, jotta neulegraffitit saisivat ansaitsemansa huomion. (ABCn tunnusvärejä kannattaa vältellä, jotta työt erottuvat.) Valmiit palat voi toimittaa paikan päälle tai lähettää osoitteeseen: Pirkanmaan Osuuskauppa / Markkinointipalvelut 2. krs. / Lempääläntie 21 / 33820 Tampere.

Heh, omista varastoistani ei värejä löydy, mutta päätin silti kantaa korteni kekoon. Neulottu Teivo -projekti on oiva tilaisuus kokeilla erilaisia virkkausmalleja niin, etteivät koepalat joudu käyttämättömiksi. Urakka on lähtenyt mukavasti käyntiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti