sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Virkkaa tähtiliina

Virkkausohje on muokattu Drops Design -sivuston matto-ohjeen pohjalta.

Vaaditut silmukat:
kjs = ketjusilmukka, ps = piilosilmukka, ks = kiinteä silmukka ja p = pylväs

Aloitus:
4 kjs
Sulje renkaaksi ps:lla ensimmäiseen ketjusilmukkaan

1. krs:
1 kjs
9 ks renkaaseen
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun ensimmäiseen kiinteään silmukkaan

2. krs:
3 kjs + 1 p samaan silmukkaan
Tästä eteenpäin jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan virkataan 2 p
[= 18 p]
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

HUOM! Kerroksen alussa ensimmäinen pylväs korvataan aina 3 ketjusilmukalla (kuten kerroksessa nro 2 tehtiin). Selkeyden vuoksi kyseistä asiaa ei kirjoiteta ohjeisiin näkyville tästä eteenpäin.

3. krs:
*1 p edellisen kerroksen kolmeen ensimmäiseen silmukkaan + 2 kjs*
Toista *-* yhteensä kuusi kertaa [= 6 pylväsryhmää ja kjs-kaarta]
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

4. krs:
*2 p ensimmäiseen silmukkaan, 1 p seuraavaan silmukkaan, 2 p kolmanteen silmukkaan
+ 2 kjs (jätä kaksi edellisen kerroksen ketjusilmukkaa väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

5. krs:
*2 p ensimmäiseen silmukkaan, 1 p kolmeen seuraavaan silmukkaan, 2 p seuraavaan silmukkaan
+ 2 kjs (jätä kaksi edellisen kerroksen ketjusilmukkaa väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

6. krs:
*2 p ensimmäiseen silmukkaan, 1 p viiteen seuraavaan silmukkaan, 2 p seuraavaan silmukkaan
+ 2 kjs (jätä kaksi edellisen kerroksen ketjusilmukkaa väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

7. krs:
*2 p ensimmäiseen silmukkaan, 1 p seitsemään seuraavaan silmukkaan, 2 p seuraavaan silmukkaan
+ 2 kjs (jätä kaksi edellisen kerroksen ketjusilmukkaa väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

8. krs:
*2 p ensimmäiseen silmukkaan, 1 p yhdeksään seuraavaan silmukkaan, 2 p seuraavaan silmukkaan
+ 2 kjs (jätä kaksi edellisen kerroksen ketjusilmukkaa väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

9. krs:
*2 p ensimmäiseen silmukkaan, 1 p yhteentoista seuraavaan silmukkaan, 2 p seuraavaan silmukkaan

10. krs:

Toista *-* kerroksen loppuun asti [= 17 p jokaisessa pylväsryhmässä]
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

11. krs:
Virkkaa vielä 1 ps seuraavaan silmukkaan edetäksesi työssä
*1 p viiteentoista seuraavaan silmukkaan + 4 kjs + 1 ks edellisen kerroksen ketjusilmukkakaareen
+ 4 kjs (jätä edellisen kerroksen ensimmäinen pylväs väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

12. krs:
Virkkaa vielä 1 ps seuraavaan silmukkaan edetäksesi työssä
*1 p kolmeentoista seuraavaan silmukkaan + 4 kjs + 1 ks edellisen krs:n kjs-kaareen
+ 5 kjs + 1 ks seur. kjs-kaareen + 4 kjs (jätä edellisen kerroksen ensimmäinen pylväs väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

13. krs:
Virkkaa vielä 1 ps seuraavaan silmukkaan edetäksesi työssä
*1 p yhteentoista seuraavaan silmukkaan + 4 kjs + 1 ks edellisen krs:n kjs-kaareen
[5 kjs + 1 ks seur. kjs-kaareen]
Toista [-] yhteensä 2 kertaa
4 kjs (jätä edellisen kerroksen ensimmäinen pylväs väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

14. krs:
Virkkaa vielä 1 ps seuraavaan silmukkaan edetäksesi työssä
*1 p yhdeksään seuraavaan silmukkaan + 4 kjs + 1 ks edellisen krs:n kjs-kaareen
[5 kjs + 1 ks seur. kjs-kaareen]
Toista [-] yhteensä 3 kertaa
4 kjs (jätä edellisen kerroksen ensimmäinen pylväs väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

15. krs:
Virkkaa vielä 1 ps seuraavaan silmukkaan edetäksesi työssä
*1 p seitsemään seuraavaan silmukkaan + 4 kjs + 1 ks edellisen krs:n kjs-kaareen
[5 kjs + 1 ks seur. kjs-kaareen]
Toista [-] yhteensä 4 kertaa
4 kjs (jätä edellisen kerroksen ensimmäinen pylväs väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

16. krs:
Virkkaa vielä 1 ps seuraavaan silmukkaan edetäksesi työssä
*1 p viiteen seuraavaan silmukkaan + 4 kjs + 1 ks edellisen krs:n kjs-kaareen
[5 kjs + 1 ks seur. kjs-kaareen]
Toista [-] yhteensä 5 kertaa
4 kjs (jätä edellisen kerroksen ensimmäinen pylväs väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

17. krs:
Virkkaa vielä 1 ps seuraavaan silmukkaan edetäksesi työssä
*1 p kolmeen seuraavaan silmukkaan + 4 kjs + 1 ks edellisen krs:n kjs-kaareen
[5 kjs + 1 ks seur. kjs-kaareen]
Toista [-] yhteensä 6 kertaa
4 kjs (jätä edellisen kerroksen ensimmäinen pylväs väliin)*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun kolmanteen ketjusilmukkaan

18. krs:
5 kjs + 1 ks edellisen krs:n ensimmäiseen kjs-kaareen
*5 kjs + 1 ks edellisen krs:n seuraavaan kjs-kaareen*
Toista *-* kerroksen loppuun asti
Virkkaa lopuksi vielä 3 kjs
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun ensimmäiseen ketjusilmukkaan

19. krs:
2 kjs + 5 ks ensimmäiseen kjs-kaareen
Tästä eteenpäin eli kerroksen loppuun asti:
jokaiseen viiden ketjusilmukan kaareen virkataan 6 kiinteää silmukkaa
(kaarien välissä oleviin kiinteisiin silmukoihin ei virkata mitään)
Kerroksen lopussa olevaan kolmen ketjusilmukan kaareen virkataan 3 kiinteää silmukkaa
Sulje kerros ps:lla kerroksen alun toiseen ketjusilmukkaan

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kirjanmerkkejä

Kirjojen suurkuluttujalla ei koskaan voi olla liikaa kirjanmerkkejä.

Askartelin elokuvaa katsellessani vanhan kirjan kansista itselleni muutaman uuden merkin, sillä pidin kannen kuvaa erittäin kauniina. Laminoidulta näyttävä viimeistely on näperretty pelkän kontaktimuovin avulla. Uskon tällaisten kirjanmerkkien herättävän sisälläni piilevän seikkailijan!